Kyseessä on seitsemän lyhyen kappaleen verran death/trashia progressiivisin sävyin, joka käytännössä tarkoittaa sitä, että melodiat eivät aina kulje oletettuun suuntaan, ja tempo vaihtuu usein. Suoraviivaisen tykityksen sijaan rumpali häröilee sekavia komppejaan ja tahtilajivaihdokset ovat pikemminkin sääntö kuin poikkeus. Riffeihin ei juuri pääse kiinni, kun mukana hyräilyyn ja rummutteluun vaaditaan hevifiiliksen sijaan hyvää muistia ja matikkapäätä. Muutava tarttuvampi koukku sentään löytyy.
Soundipuolella liikutaan demorykäisyjen ja kunnon studioiden välimaastossa, äänet kun ovat suht terävät ja kirkkaat, mutta samalla jotenkin nuhjuisen tylsät. Kitaroista puuttuu deathiin kuuluva raskaus, ja lopputulos kuulostaa liian ohuelta. Vielä kun levyn kansitaide näyttää lähinnä tökeröltä akvarelliteokselta, ei kokonaisuus oikein vakuuta. Ensi kerralla turha kikkailu pois ja tiukempaa runttausta tilalle.
www.noise.fi
;){kind=link}